...
...

Tyhjentyneet maitotölkit toimivat kotona idätysastioina, yrttiruukkuna, tai vaikka kynätelineenä ja rairuohon kasvatusalustana. Kuva: Valio

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

22.03.2022

Kevään ja alkavan kasvukauden kunniaksi Valio käynnistää Viljele hyvää -kampanjan. Valio-maidot pakataan maaliskuusta kesä-heinäkuun vaihteeseen asti tölkkeihin, joissa on kasvusta, luonnon monimuotoisuudesta ja elämänilosta kertovat kuvitukset. Tölkkien kuosit ovat viiden suomalaisen kuvittajan käsialaa: suunnittelusta ovat vastanneet Ilona Partanen, Mikko Saarainen, Satu Kettunen, Sofia Pusa ja Sami Viljanto.

Moni kotipuutarhuri käyttää auki leikattua maitotölkkiä keväällä taimien kasvatuksessa tai vaikkapa rairuoholle. Tänä keväänä oma taimitarha alkaa kukoistaa värikkäissä kuoseissa jo ennen ensimmäisten sirkkalehtien ilmaantumista.

Kampanjassa mukana olevissa tölkeissä avataan Viljele hyvää -ajatusta myös lisätyn todellisuuden keinoin. Tölkin AR-tunnisteen avulla yrtit voi herättää kasvuun kännykän näytöllä, tutustua tarkemmin kaikkiin kuvituksiin ja niiden suunnittelijoihin, poimia vinkit yrttien kasvatukseen ja ruoanlaittoon sekä tutustua uudistavaan viljelyyn, jota maitotilayrittäjät tekevät.

Related Posts

Kiinnostavatko pakkausalan uutiset?
Tilaa ilmainen uutiskirjeemme.

Tilaa tästä