Tunnistejärjestelmiä Santenin lääkepakkauksiin

JULKAISTU: 2017-11-23
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suomalainen Servicepoint Oy toimittaa tunnistejärjestelmät kolmelle tuotantolinjalle Santenin lääketehtaalle Tampereelle. Järjestelmillä tuotetaan tunnisteita pakkauksiin.

Toimitukset liittyvät EU:n uuteen lääkevarmennusjärjestelmään, jonka on oltava toiminnassa viimeistään helmikuussa 2019. Lääkeväärennösdirektiivissä säädetään, että jokaiseen lääkepakkaukseen lisätään yksilöllinen tunniste, jota verrataan tietokannan tietoihin ja siten varmistetaan lääkepakkauksen aitous. Euroopan laajuista järjestelmää kutsutaan lääkevarmennusjärjestelmäksi. Lisäksi lääkepakkaukseen tulee lisätä peukaloinnin paljastava mekanismi, jonka avulla voidaan tunnistaa, onko pakkausta laittomasti avattu jakeluketjussa.

Myös muilla markkinoilla kuten mm. USA:ssa, Venäjällä ja Kiinassa otetaan käyttöön vastaavia järjestelmiä.

Järjestelmän käyttöönotto merkitsee tuhansien pakkauslinjojen uudistamista Euroopassa. Servicepoint toimittaa tunnistelinjat (serialization systems) Santenille kesällä 2018. Järjestelmiin sisältyy Systech International -yhtiön toimittama ohjelmisto ja Inno4Life-yhtiön toimittamat laitteet.

Servicepoint on tiedotteen mukaan yksi harvoista tällaisia täydellisiä järjestelmiä toimittavista yhtiöistä Euroopassa. Yhtiö on toimittanut jo 14 tunnistejärjestelmää Eurooppaan ja Venäjälle. Santen Pharmaceutical on johtavia silmälääkkeiden valmistajia.

 

 

 

Jatka lukemista

Raisiolle uusi toimitusjohtaja kesäkuussa

Raisio Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Pasi Flinkmanin. Hän aloittaa Raisio Oyj:n toimitusjohtajana 15.6.2024. Flinkman siirtyy Raisioon Orkla Suomen toimitusjohtajan tehtävästä.
Finland

Pakkaus- ja printtimessuilla vilkasta

Pakkausalan ja graafisen teollisuuden ammattitapahtuma keräsi runsaasti kävijöitä Helsingin Messukeskukseen 13.-14.3.2023. PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic 2024 -tapahtuman kävijämäärä nousi edellisestä kerrasta 36 % ja oli 4 387.
stora

Ruotsi ottaa käyttöön muovipussiveron

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt muovipussiveron käyttöönoton. Se tulee voimaan toukokuun alusta ja koskee sekä muovikasseja että kaupan ohuita muovipusseja. Vero ei koske kasseja, jotka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
plast-skatt-utvald

UPM investoi uuden sukupolven biokemikaaleihin

UPM käynnistää merkittävän kasvuhankkeen biokemikaaleissa ja investoi biojalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa, kuten pakkauksissa.
upm-biokemikaalit-rakeet

Uusimmat uutiset

Blue Ocean Closures lanseeraa uuden korkin kartonkisille nestepakkauksille

Blue Ocean Closuresin uusi kuidusta valmistettu korkki on kehitetty erityisesti aseptisesti pakatuille pitkään säilyville tuotteille kuten mehuille, kasvipohjaisille juomille ja keitoille.
BOC-Overcap-1024x683-1000x1400x(1)

PPWR siirtyi askeleen lähemmäs

EU:n ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta (ENVI Environment, Public Health and Food Safety) on hyväksynyt kompromissin, joka syntyi parlamentin, neuvoston ja komission välillä. Tämä tarkoittaa, että pakkaus- ja pakkausjätteiden asetuksen (PPWR) hyväksyminen tuli askeleen lähemmäksi.
EU-1x

Yhdistämällä paperin ja muovin Arla säästää 32 tonnia muovia vuodessa

Trendi muovipakkausten korvaamiseksi paperin ja muovin yhdistävillä pakkauksilla jatkuu, samoin valmistajien kyseenalaiset perustelut, että ne ovat ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.
Arla Orig

Metsä Board investoi nykyisiin tehtaisiin

Metsä Board on tiedottanut hylänneensä suunnitelman perustaa taivekartonkitehdas Kaskisiin. Sen sijaan yhtiö suunnittelee laajoja investointeja nykyisiin tehtaisiin ja uusien tuotevaihtoehtojen kehittämistä Simpeleen, Kyron ja Husumin tehtailla.
metsäx