...
...

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

16.04.2020
Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.

Kotkamills sai Isla-kartongeille Joutsenmerkin

08.04.2020
Kotkamillsin täysin kierrätettävät ISLA Duo ja ISLA Base –elintarvikekartongit ovat saaneet Joutsenhyväksynnän eli ne ovat läpäisseet Joutsenmerkin asettamat ympäristövaatimukset.

Huhtamäki antoi tulosvaroituksen

27.03.2020
Huhtamäki on antanut tulosvaroituksen koronaviruspandemian vuoksi. Se aiheuttaa häiriöitä Huhtamäen liiketoimintaedellytyksissä maailmanlaajuisesti, ja noutoruokapakkausten kysyntä on merkittävästi heikentynyt. Elintarvikepakkausten kysynnän kasvu voi mahdollisesti osin lieventää noutoruokapakkausten kysynnän heikkenemisen vaikutuksia.

ABC-asemilta ruoka-annokset suoraan autoon

24.03.2020
Koronaepidemia on lisännyt elintarvikkeiden ja ravintolaruoan kotiin toimituksia. ABC-asemat uskovat myös suoraan autoon toimittavien annosten suosioon ja ovat kehittäneet uuden palvelun, joka tarjoaa helpon ja turvallisen tavan ravintolasyömiseen. Pikaruokaketjut ovat jo kauan tarjonneet drive-in ruokaa.

Huhtamäki tähtää pakkausten täyteen kiertoon

23.03.2020
Huhtamäki on uudistanut vuoteen 2030 tähtäävän pitkän aikavälin strategiansa. Yhtiön tavoitteena on olla vastuullisten elintarvikepakkausten ykkösvalinta. Kestävän kehityksen tavoitteena on, että kaikki tuotteet suunnitellaan kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleen käytettäviksi.

Katuruokapakkaus voitti Better with Less -kilpailun

17.03.2020
Kertakäyttömuovia korvaava kartonkinen katuruokapakkaus voitti Metsä Boardin järjestämän kansainvälisen pakkaussuunnittelukilpailun ’Better withLess – Design Challenge 2019–2020’. Pakkaus on yksinkertainen, muoviton vaihtoehto muovi- ja styroksipakkauksille, joita tyypillisesti käytetään pikaruokien tarjoilussa.

Taittuva kartonkilusikka korvaa muovilusikan

05.03.2020
Tanskalainen Schur Pack on kehittänyt uuden ratkaisun pikaruokapakkauksien kertakäyttölusikaksi. Usein tämä lusikka on muovia, mutta Schurin lusikka on kartonkia. Stora Enson kartongista tehty lusikka on taitettu kokoon ja avautuu lusikaksi helposti.

Norwich City valitsi Kotkamillsin kupit

21.02.2020
Teemu Pukin jalkapalloseura Norwich City FC on innostunut suomalaisesta kartonkitekniikasta. Englannin Valioliigassa pelaava jalkapalloseura on ilmoittanut korvaavansa ensi kauden alusta lähtien kertakäyttöiset muovikupit Kotkamillsin ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla.

Stora Ensolta uusia pakkauskartonkeja

19.02.2020
Stora Enso laajentaa uusiutuvien pakkausmateriaaliensa valikoimaa uusilla kartonkikuppeihin ja elintarvikepakkauksiin tarkoitetuilla suojakerroskartongeilla. Uusi suojakerrosratkaisu perustuu dispersioteknologiaan ja palvelee varsinkin pikaruoka-alaa, joka tarvitsee ympäristöystävällisiä, uusiutuvia ja kierrätettäviä pakkausmateriaaleja korvaamaan muovipakkauksia.

Uusi leipäpakkaus on helppo kierrättää

06.02.2020
Coveris lanseeraa pikaruokaan uuden leipäpakkauksen, jota on hyvin helppo kierrättää. RecyclaLite-pakkauksessa on erittäin ohut kalvoikkuna, joka on helppo irrottaa pahvirasiasta. Vaikka pakkaus on entistä kevyempi, se ei tee kompromisseja suojauksen, toiminnallisuuden ja hyllyiän suhteen.

Kahvimerkki Lavazza ja Kotkamills yhteistyöhön

23.01.2020
Vähentääkseen muovijätettä ja juomakuppien joutumista kaatopaikalle Lavazza Professional tuo markkinoille juoma-automaattimarkkinaa mullistavan biohajoavan KLIX Eco Cup -kupin, jonka voi kierrättää normaalin kartonkikierrätyksen mukana. Kupit tehdään Kotkamillsin ISLA-elintarvikepakkauskartongista.

Dolea aloittaa kuitupillien tuotannon

22.01.2020
Dolea Oy aloittaa uusien kuitupohjaisten juomapillien tuotannon vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yritys on varmistanut miljoonaluokan kansainvälisen kasvurahoituksen hankkeelleen. Pillit valmistetaan Kotkamills Oy:n dispersiopäällystetystä ISLA-kartongista innovatiivisella valmistustekniikalla.

Dolea aloittaa kuitupillien tuotannon

22.01.2020
Dolea Oy aloittaa uusien kuitupohjaisten juomapillien tuotannon vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yritys on varmistanut miljoonaluokan kansainvälisen kasvurahoituksen hankkeelleen. Pillit valmistetaan Kotkamills Oy:n dispersiopäällystetystä ISLA-kartongista innovatiivisella valmistustekniikalla.

BillerudKorsnäs kehitti uuden pakkauspaperin

16.12.2019
BillerudKorsnäs on kehittänyt uuden ympäristöystävällisen paperin ruokapakkauksiin. Repel Pure -paperin rasvanestokerros on tehty kokonaan kasvipohjaisesta materiaalista, eikä sisällä PFAS-kemikaalia.

Sulapacin kuitupilli pääsi markkinoille

11.12.2019
Stora Enson ja Sulapacin kehittämä kuitupohjainen pilli on lanseerattu markkinoille. Käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan perinteistä muovipilliä käyttää jo usea asiakas. Ensimmäisten joukossa tuotteen on ottanut käyttöön Finnair, joka korvaa sillä muovi- ja paperipillit loungeissaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Restel siirtyy muovittomiin oluttuoppeihin

26.11.2019
Restelin operoima Food&Events Tapahtumaravintolat tuo yhdessä Kruunukartongin kanssa ensimmäisenä Suomessa täysin biohajoavan oluttuopin tapahtuma-areenoille. Ensimmäiseksi Helsingin Jäähallilla pilotoitavat tuopit on valmistettu vesidispersiopäällystetystä muovittomasta kartongista. Tuopit soveltuvat mietojen alkoholijuomien tarjoiluun.

Täysin kierrätettävä muovipakkaus pikaruokaan

19.11.2019
Pakkausten valmistaja Klöckner Pentaplast (kp) on kehittänyt täysin kierrätettävän polypropeenipakkauksen pikaruokaan. Pakkauksella on erittäin hyvät suojausominaisuudet, ja se pitää ruuan lämpimänä pitempään kuin tavalliset pakkausvaihtoehdot.

AR Packaging kehittää puupohjaisia kertakäyttötuotteita

25.10.2019
AR Packaging aikoo vastata muovittomien kertakäyttötuotteiden kysyntään kehittämällä puukuitupohjaisia ruokailuvälineitä ja pakkauksia. Niitä kehitetään yhteistyössä Bionatic-yrityksen kanssa.

Ahlstrom-Munksjö lanseerasi uuden paperipillin

14.10.2019
Ahlstrom-Munksjö on lanseerannut uuden u-muotoisen paperipillin yhteistyössä Seoil Corporation -yrityksen kanssa. CelluStraw U on kuitupohjainen ratkaisu teknisesti haastavalle u-muodolle.

Kartonkikupeista voidaan tehdä kartonkia

19.09.2019
Stora Enso ja Fiskeby Board ovat tutkineet Ruotsissa mahdollisuutta kierrättää käytettyjä kartonkikuppeja toispuolisesti valkeapintaisen kierrätyskartongin (WLC) raaka-aineeksi. Koetuotannon perusteella kartonkikuppien käyttö raaka-aineena WLC-kartongin valmistuksessa onnistuu ilman muutoksia tai investointeja Fiskeby Boardin tehtaan prosesseihin.

Huhtamäeltä kompostoituva kuumakuppi

05.08.2019
Kaksikerroksinen kompostoituva Bioware Impresso kuumakuppi on Huhtamäen kompostoituvien tuotteiden Bioware-tuoteperheen uutuus. Nyt lanseerattavien kuppien valkovihreä pinta hyödyntää Impresso-tuotteille tunnusomaista kohokuviointia, joka eristää lämpöä ja tuntuu miellyttävältä kädessä.

Huhtamäelle paperipillitehdas Pohjois-Irlantiin

22.05.2019
Huhtamäki on avannut uuden, viimeisintä teknologiaa edustavan tarjoilupakkausten valmistusyksikkönsä Pohjois-Irlannissa. Uusi yksikkö keskittyy aluksi paperipillien valmistukseen. Jatkossa tuotevalikoimaa on tarkoitus laajentaa myös muihin paperipohjaisiin tuoteryhmiin.

Stora Ensolta PE-muoviton kartonkikuppi

15.05.2019
Stora Enso tuo markkinoille kartonkikuppeihin tarkoitetun uusiutuvan kartongin Cupforma Natura SoloTM by Stora Enso. Innovatiivinen materiaali sopii kuuma- ja kylmäjuomakuppeihin sekä jäätelöpakkauksiin. Siinä ei ole lainkaan perinteisiä muovipäällystekerroksia, joten kaikki kuitu saadaan talteen kierrätysprosessissa.

Stora Enso aikoo tehdä kartonkikupeista paperia

09.05.2019
Stora Ensolla on tavoitteena aloittaa käytettyjen kartonkikuppien laajamittainen uusiokäyttö Langerbruggen tehtaalla Belgiassa. Koetuotannon perusteella on teknisesti mahdollista kierrättää kartonkikupit paperin raaka-aineeksi.

Ahlstrom-Munksjöltä uusi ratkaisu paperipilleille

25.04.2019
Ahlstrom-Munksjö lanseeraa uuden kuitupohjaisen CelluStraw-ratkaisun paperipilleille, joilla elintarviketeollisuus voi korvata kuluttajille tarkoitetut kertakäyttöiset muovipillit. Valikoimaan kuuluu paperipillien ulko- ja sisäkerroksiin suunniteltuja erikoispaperilaatuja.
1 2 3 4

Kiinnostavatko pakkausalan uutiset?
Tilaa ilmainen uutiskirjeemme.

Tilaa tästä