...
...

Suomi on pakkaustutkimuksen maailmanluokan keskittymä

10.05.2021

2000-luvun alkuvuosina Nokian suosio ja sen valmistamien matkapuhelinten tuotanto Suomessa olivat huipussaan. Menestystarinaa ihmeteltiin ja ihailtiin sekä tultiin tutkimaan ulkomaita myöten.

Tutkimuksen ja kansallisen innovaatiojärjestelmän avulla muutkin alat kehittäisivät ylivoimaisia tuotteita ja palveluita maailman markkinoille. Suomen tie johtaisi ennennäkemättömään hyvinvointiin ja vaurauteen. Synnytettiin strategisen huippuosaamisen keskittymät eli SHOKit muun muassa metsä-, konepaja- ja ympäristöteknologia-aloille, unohtamatta tietenkään kruununjalokiveämme eli informaatioteknologiaa.

Kun matkapuhelinten valmistus sitten loppui Suomessa ja Nokia kutistui verkkolaitevalmistajaksi, loppui myös usko tutkimukseen ja kehitykseen. Julkista tutkimusrahoitusta leikattiin. SHOKitkin ajettiin alas alle kymmenen vuotta niiden aloittamisen jälkeen, vaikka realistien mukaan tuloksia olisi voinut odottaa vasta vuosikymmentä myöhemmin.

Pakkausalalle ei koskaan saatu omaa SHOKkia. Ehkäpä onneksi – eipä ollut mitään alas ajettavaa. Sen sijaan pakkauksia tutkitaan ja kehitetään ja alaa opetetaan Suomessa yli kymmenessä yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja tutkimuslaitoksessa. Yhteensä pakkausalan tutkimusta, kehitystä ja innovaatiotoimintaa on meidän maassamme reilusti yhden yliopiston tiedekunnan verran eli enemmän kuin kokoluokkamme verrokkimaissa ja suhteessa enemmän kuin ehkäpä missään muualla!

Suomalaiselle pakkaustutkimukselle on myös tilausta. VTT on yksi tehokkaimmista julkisen tutkimusrahoituksen saajista EU:ssa. Myös Strategisen Tutkimuksen Rahasto on myöntänyt VTT:n vetämälle Package Heroes -hankkeelle ennätysmäisen 5,9 miljoonan euron rahoituksen viideksi vuodeksi.

Olemme kaikki saaneet seurata ympäristöaktivistien lobbaamisen seurauksena hyökyaaltona lisääntyvää pakkauksiin kohdistuvaa sääntelyä. Kiertotalouspakettia on seurannut muovistrategia ja SUP-direktiivi. Seuraavaksi odotellaan uutta sääntelykierrosta, vaikka edellisiäkään ei ole vielä saatu jäsenvaltioissa käsiteltyä. Paine uusien, ympäristöystävällisempien pakkausratkaisujen kehittämiseen kasvaa joka päivä.

Suomalaisen laaja-alaisen pakkaustutkimuksen mahdollisuudet tarjoavat yrityksille ainutlaatuisen kilpailuedun. Isojen ja pienten kehityshankkeiden ja niissä mukana olevien yritysten muodostamat verkostot luovat edellytykset maailmanluokan pakkausinnovaatioille. Lisäksi tarvitaan rohkeita johtajia, jotka uskaltavat asettaa yritysten ja kansakunnan tavoitteet korkealle sekä satsata yksityistä ja julkista rahaa tutkimukseen ja kehitykseen.

Toivotan kaikille Pakkaus-lehden lukijoille aurinkoista kevättä ja rohkeutta omien tavoitteiden asettamisessa!

Antro Säilä


Pääkirjoitus on julkaistu Pakkaus-lehdessä 3/2021.

Related Posts

Kiinnostavatko pakkausalan uutiset?
Tilaa ilmainen uutiskirjeemme.

Tilaa tästä