S-ryhmä uudisti Kotimaista-pakkaukset

JULKAISTU: 2020-02-03
PÄIVITETTY: 2023-02-16


S-ryhmä laajentaa edelleen Kotimaista-tuotesarjaansa. Sen pakkaukset ovat juuri uudistuneet. Sarja on saanut asiakastyytyväisyysmittauksissa erinomaista palautetta S-ryhmän mukaan.

Kotimaista-tuotesarja on palvellut S-ryhmän ruokakauppojen asiakkaita viisi vuotta. Tuotesarjassa on nyt noin 350 tuotetta.

”Suomalaisten arvostus kotimaisuutta kohtaan on noussut, mutta kotimaisten tuotteiden löytäminen saatetaan kokea vaikeaksi. Asiakkaat ovat usein epävarmoja siitä, mikä todella on kotimaista. Halusimme tehdä suomalaisen ruoan ostamisen helpoksi tuomalla kauppoihin laadukkaat ja edulliset Kotimaista-tuotteet”, kertoo ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu.

Tuotteet tulevat suomalaisilta elintarviketuottajilta. Kriteerinä on Alarodun mukaan kolminkertainen kotimaisuus: tuotteet valmistetaan Suomessa, raaka-aineet ovat kotimaisia ja tuotteet myydään suomalaisten omistamassa kaupassa. Ne täyttävät Sirkkalehti- ja Hyvää Suomesta -merkkien kriteerit. Lisäksi laadun tulee olla korkea.

”Kotimaista-tuotteiden pakkaukset ovat juuri uudistuneet, ja myös uusia tuotteita on tulossa. Alkuvuodesta saadaan leikkeleitä, vitamiinivesiä ja valmis ohrapuuro. Keväällä tulevat pakastetut kasvispihvit ja laktoositon mansikkajäätelö sekä korppujauho, gluteeniton kaurajauho ja luomumysli. Kesällä sarja laajenee makkaroilla, lihatuotteilla ja kasvislisukkeilla”, Alarotu kertoo.

S-ryhmä tarjoaa myös mahdollisuuden seurata ostojen kotimaisuustasoa. S-mobiilin Omat ostot -palvelussa voi seurata ostojensa kotimaisuustasoa. Laskuri huomioi kaikki Suomessa valmistetut ja erikseen myös raaka-aineiltaan kotimaiset Sirkkalehti- ja Hyvää Suomesta -sertifioidut tuotteet.

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021

Uusimmat uutiset

Blue Ocean Closures lanseeraa uuden korkin kartonkisille nestepakkauksille

Blue Ocean Closuresin uusi kuidusta valmistettu korkki on kehitetty erityisesti aseptisesti pakatuille pitkään säilyville tuotteille kuten mehuille, kasvipohjaisille juomille ja keitoille.
BOC-Overcap-1024x683-1000x1400x(1)

PPWR siirtyi askeleen lähemmäs

EU:n ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta (ENVI Environment, Public Health and Food Safety) on hyväksynyt kompromissin, joka syntyi parlamentin, neuvoston ja komission välillä. Tämä tarkoittaa, että pakkaus- ja pakkausjätteiden asetuksen (PPWR) hyväksyminen tuli askeleen lähemmäksi.
EU-1x

Yhdistämällä paperin ja muovin Arla säästää 32 tonnia muovia vuodessa

Trendi muovipakkausten korvaamiseksi paperin ja muovin yhdistävillä pakkauksilla jatkuu, samoin valmistajien kyseenalaiset perustelut, että ne ovat ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.
Arla Orig

Metsä Board investoi nykyisiin tehtaisiin

Metsä Board on tiedottanut hylänneensä suunnitelman perustaa taivekartonkitehdas Kaskisiin. Sen sijaan yhtiö suunnittelee laajoja investointeja nykyisiin tehtaisiin ja uusien tuotevaihtoehtojen kehittämistä Simpeleen, Kyron ja Husumin tehtailla.
metsäx