...
...

Amerplastin Ari-Pekka Pietilä korostaa, että ratkaisujen kehittäminen on koko arvoketjun yhteinen asia: mikään yritys tai organisaatio ei yksin voi ratkaista kaikkia haasteita.

Muovikeskusteluun kaivataan faktapohjaa

11.05.2022

Muovi on viime vuosina saanut tarpeettomankin huonon maineen ja usein sitä käsitellään julkisuudessa ei-niin-silkkisin hansikkain. Mielikuvat ja asenteet pohjaavat paljon merimuovikuvastoon, jonka myötä ympäristön roskaantumisen ongelmat ovat tulleet näkyviksi. Lähiaikoina muovin maine on kuitenkin hiljalleen kohentunut erityisesti ruokaturvan ja hygienian varmistamisen sekä hävikin vastaisen kamppailun ansiosta.

Amerplastin myynti- ja markkinointijohtaja Ari-Pekka Pietilä toteaa, että korona-aikana kysynnässä kohdattiin poikkeuksellinen sahausliike, kun kysyntä ensin nousi, sitten hiipui ja nousi taas uudestaan. Hän analysoi, että myös muutosten luonne muuttuu.
– Tällä hetkellä eletään jatkuvassa muutoksen tilassa. Voisikin puhua muutoksen johtamisesta: vallitseviin olosuhteisiin pitää pystyä reagoimaan tehokkaasti ja samaan aikaan tuotekehityksen olisi vastattava lainsäädännön asettamiin vaatimuksiin.

Iso osa muutoksista tulee alan ulkopuolelta, mutta ratkaisut niihin täytyy pystyä löytämään pakkausketjun sisältä. Pietilä korostaa, että ratkaisujen kehittäminen on koko arvoketjun yhteinen asia: mikään yritys tai organisaatio ei yksin voi ratkaista kaikkia haasteita.

Lue koko haastattelu Pakkaus-lehdestä 3/2022 tai Pakkausyhdistyksen verkkosivuilta.

Related Posts

Kiinnostavatko pakkausalan uutiset?
Tilaa ilmainen uutiskirjeemme.

Tilaa tästä