...
...

Kuva: DS Smith

Kissanpelletit ovat pakkausta myöten kiertotalouden tuote

26.06.2020

Scandbion tarina alkoi 1980-luvun alussa, kun kaksi jönköpingiläistä yrittäjää päätti alkaa hyödyntää tuotantojätettä, sahanpurua. Ensin alkunsa saivat lämmitysbriketit ja hieman myöhemmin pelletit, joita nykyään käytetään energianlähteinä niin kotitalouksissa kuin tuotantolaitoksissakin.

Nyt puupelletit tarjoavat vaihtoehdon myös perinteiselle kissanhiekalle.

– Ympäristöargumentit olivat ratkaisevassa asemassa, kun päätimme panostaa kissanpelletteihin, Scandbion markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tone Johnsen – Se, että samalla saadaan helppohoitoinen, mukava ja vain hieman tuoksahtava kissojen vessa, tulee ikään kuin kaupan päälle. Kissanpelletit toimivat kaikenlaisissa laatikoissa, sekä perinteisissä että kehittyneemmissä, kaksipohjaisissa malleissa. Ainoa ero on siinä, että nyt laatikosta poistetaan liuenneita lastuja saviklönttien sijaan.

Kuivikepelletit otettiin ensin käyttöön hevostalleilla, ja Jönköping Horse Show’ssa pidetyn esittelyn jälkeen myös kissanomistajat kiinnostuivat tuotteesta. Pelleteille tarvittiin siis pakkaus, joka mahdollistaa tuotteen myynnin niin verkkokaupassa kuin myymälöissäkin ja tukee tuotemerkin näkyvyyttä. Suunnittelukumppaniksi valikoitui DS Smith.

– Perusvaatimuksemme olivat luonnollisesti täysin toiminnallisia – että pakkaus olisi helppo kasata, pakata, sulkea ja kierrättää. Uusien myyntikanavien johdosta oli panostettava myös ulkonäköön ja imagoon, Johnsen kertoo.

– Painoasiantuntijamme kehittivät ratkaisuja, joilla voitiin tehdä pienempiä painoeriä offsetpainossa markkinoille lanseeraamista varten ja siirtyä siitä nopeasti fleksopainoon, kertoo DS Smithin David Engvers.

Samaan aikaan kun tehtiin töitä graafisen suunnittelun kanssa, tehtiin töitä myös sen eteen, että pakkaus olisi mahdollisimman helppo kuljettaa kotiin. Muovisen kantokahvan sijaan kehitettiin aaltopahvinen kahva, joka on täysin integroitu pakkaukseen.

Related Posts

Kiinnostavatko pakkausalan uutiset?
Tilaa ilmainen uutiskirjeemme.

Tilaa tästä