Ensimmäiset kiinnipysyvät korkit Valion tölkkeihin

JULKAISTU: 2023-01-17
PÄIVITETTY: 2023-03-01


Valion korkilliset pakkaukset eli maito- ja kermatölkit muuttuvat asteittain EU-direktiivin vaatimusten mukaisesti siten, että jatkossa niiden korkit pysyvät kiinni pakkauksissa avaamisen jälkeenkin. Ensimmäiset kiinnipysyvät korkit alkavat näkyä kaupoissa alkuvuonna 2023 ja kaikissa yrityksen pakkauksissa korkki pysyy kiinni direktiivin takarajaan eli heinäkuun 2024 alkuun mennessä.

EU:n Single use plastic eli SUP-direktiivin myötä kaikkien alle kolmen litran kokoisten juomapakkausten korkin on pysyttävä kiinni pakkauksessa viimeistään 3.7.2024.  

Valiolla muutos koskee suurinta osaa nestemäisiä tuotteita sisältäviä, alle kolmen litran pakkauksia, joissa on muovikorkki. Yhteensä tällaisia tuotteita on Valiolla noin 200, kuten esimerkiksi maito-, kerma- ja piimätölkit, ruuanlaittokermat, smoothie-juomat, puurot ja marjakeitot.

– Muutos on vaatinut paljon valmistelua ja suunnittelua sekä sisäisesti että pakkauskumppaneidemme kanssa. Teemme tehtailla muutoksesta aiheutuvia laitteistoinvestointeja pakkaustyypistä riippuen. Kierrätettävyyden näkökulmasta on tärkeää, että kaikki kierrätettävät materiaalit – myös muovikorkit – saadaan kiertoon ja uudelleen hyödynnettäväksi. Näin myös muovikorkit saadaan varmemmin kerättyä eivätkä ne päädy luontoon, sanoo Valion pakkauskehityspäällikkö Jussi-Pekka Lumme.

Mielipiteet jakautuvat korkin tarpeellisuudesta

Muovikorkki maitotölkissä herättää keskustelua puolesta ja vastaan. Valiolla on tehty useita kuluttajatutkimuksia suomalaisten pakkausmieltymyksistä. Tutkimustulosten perusteella monikaan ole valmis luopumaan korkeista maitotölkissä.

Pakkausuudistuksen myötä myös maitotölkin kierrätysohje muuttuu. Korkki pitää jatkossa kierrättää kartonkikierrätyksessä kartonkipakkauksen mukana. Muovi saadaan kuitenkin eroteltua kartongista kierrätyslaitoksessa. Jätteenkäsittelyssä kartonkipakkaukset liotetaan, jolloin kastunut kartonki painuu pohjalle ja muovi nousee pintaan ja muoviosat saadaan eroteltua.

– Kannustamme kuluttajia kierrättämään kaikkia pakkauksia oikein. Olemme mm. lisänneet pakkauksiimme helposti löydettävät sanalliset kierrätysohjeet. Kierrättämällä kaikki pakkauksen osat säästetään luonnonvaroja ja voidaan vähentää esimerkiksi neitseellisen muovin käyttöä. Arvioiden mukaan kierrätetty muovi vähentää tuotteen hiilijalanjälkeä 40–60 prosenttia verrattuna ei-kierrätetystä fossiilisesta öljystä valmistettuun muovituotteesee”, Valion pakkauskehityksestä vastaava Juhana Pilkama

Pilkama kertoo, että Valiolla pakkauksia kehitetään jatkuvasti paremmin kiertotalouteen sopiviksi ja niiden ilmastovaikutuksia minimoidaan. Ympäristöviisas pakkaus on parhaimmillaan kiertotalouteen sopiva ja valmistettu uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista.

Valion tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä kaikki pakkaukset sopivat aitoon kiertotalouteen eli niistä on mahdollista valmistaa uusia tuotteita.

– Tavoitteenamme on vähentää kokonaisympäristövaikutuksia fiksusti: oikeanlaiset pakkaukset suojaavat tuotteita ja estävät ruokahävikkiä, ja uusiutuvista tai kierrätetystä materiaalista valmistetut pakkaukset pienentävät tuotteiden hiilijalanjälkeä. Pakkauksen osuus Valion tuotteiden hiilijalanjäljestä on tyypillisesti noin pari prosenttia. Teemme töitä nollataksemme maidon hiilijalanjäljen vuoteen 2035 mennessä, Pilkama summaa.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Blue Ocean Closures lanseeraa uuden korkin kartonkisille nestepakkauksille

Blue Ocean Closuresin uusi kuidusta valmistettu korkki on kehitetty erityisesti aseptisesti pakatuille pitkään säilyville tuotteille kuten mehuille, kasvipohjaisille juomille ja keitoille.
BOC-Overcap-1024x683-1000x1400x(1)

PPWR siirtyi askeleen lähemmäs

EU:n ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta (ENVI Environment, Public Health and Food Safety) on hyväksynyt kompromissin, joka syntyi parlamentin, neuvoston ja komission välillä. Tämä tarkoittaa, että pakkaus- ja pakkausjätteiden asetuksen (PPWR) hyväksyminen tuli askeleen lähemmäksi.
EU-1x

Yhdistämällä paperin ja muovin Arla säästää 32 tonnia muovia vuodessa

Trendi muovipakkausten korvaamiseksi paperin ja muovin yhdistävillä pakkauksilla jatkuu, samoin valmistajien kyseenalaiset perustelut, että ne ovat ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.
Arla Orig

Metsä Board investoi nykyisiin tehtaisiin

Metsä Board on tiedottanut hylänneensä suunnitelman perustaa taivekartonkitehdas Kaskisiin. Sen sijaan yhtiö suunnittelee laajoja investointeja nykyisiin tehtaisiin ja uusien tuotevaihtoehtojen kehittämistä Simpeleen, Kyron ja Husumin tehtailla.
metsäx