Atria tavoittelee fleksaajia uusilla tuotteilla
Vegyu Feta-Pinaatti Uunimunakas on kätevässä ja kierrätettävässä kartonkipakkauksessa. Kuva: Atria.

Atria lanseeraa Vegyu-brändin, joka lupaa hyvää oloa ja makua sataprosenttisen lihattomasti. Laajan sarjan tuotteilla tavoitellaan fleksaajien suosiota.

”Fleksaaja määrittelee itsensä kaikkiruokaisena sekasyöjänä, joka haluaa lisätä vegetaarisia vaihtoehtoja ruokavaliossaan. Osa fleksaa punaisesta lihasta siipikarjan lihaan, osa hakee myös vaihtoehtoja maitopohjaisille tuotteille. Teetimme keväällä TNS Kantarilla tutkimuksen väestön suhtautumisesta lihaan ja fleksaamiseen. Fleksaajia on Suomessa yhteensä jo 1,7 miljoonaa”, kertoo Atrian markkinointijohtaja Sanna Päällysaho.

Atrian mukaan kuluttajilla on monta motiivia fleksata, ja nykyiset ruokatrendit tukevat ilmiön kasvua. Motiiveja ovat terveellisyys, mielihyvä, nautinto ja sosiaaliset tilanteet. Samoin eettisyys, kokeilunhalu ja monipuolisuus korostuvat. Kasvissyönti halutaan muokata omaan tilanteeseen sopivaksi, eikä ruokavaliota haluta laittaa kokonaan uusiksi. Vegyu-brändi tarjoaa tähän tarpeeseen helpon ja maukkaan vastauksen.

Vegyu on tarkoitettu kasvissyöjille, lihansyöjille ja kaikille siltä väliltä. Laajan sarjan tuotteissa on niin valmisruokia, leikkeleitä kuin ruuanlaittotuotteita helpottamaan arkea. Tuoteuutuuksia lanseerataan vähittäiskauppoihin, mutta myös Atrian Food Servicen tuotevalikoimiin ravintoloille ja suurkeittiöille.


 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2018-09-14

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)
elintarvikepakkaukset elintarviketeollisuus ruokapakkaukset

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.

SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC