...
Vuokralavojen suosio kasvaa logistiikassa
Encoren vuokralavat tunnistaa niiden vihreästä väristä. Lavoja on erikokoisia ja pienin varttilava on tehty muovista. Kaikissa lavoissa on RFID-tunnisteet. Kuva: Reino Lantto.

Vuokralavojen kysyntä on kasvussa, sillä yhä useampi pakkaaja siirtyy kertakäyttöisistä lavoista vuokralavoihin Encoren mukaan.

Vuokralavoja käyttävät kauppa, teollisuus ja keskusliikkeet. Ympäristöä ja yrityksen kustannuksia säästävälle ratkaisulle on kysyntää. Tällä hetkellä Encore kuormalavapalveluiden kautta kulkee jo yli kaksi miljoonaa lavaa vuodessa.

”Vuokralavan ansiosta asiakkaidemme ei tarvitse investoida lavakantaan. Ylläpidämme lavakantaa ja kunnostamme lavoja tarpeen mukaan. Lavamme ovat aina laadukkaita ja hyväkuntoisia”, toteaa tuotepäällikkö Timo Kaikkonen.

Kierrätettävät lavat vähentävät puujätteen määrää. Vuokralavat ovatkin kiertotaloutta parhaimmillaan; kierrätetyt ja huolletut lavat käytetään uudelleen ja tarve uusien materiaaliaan käytölle vähenee. Ympäristöystävällinen ratkaisu on myös helposti tunnistettava, sillä Encore vuokralavat ovat vihreitä.

Perinteinen puinen kuormalava on pitänyt pintansa logistiikassa toimintaympäristöjen ja toimintatapojen muutoksissa aina toisesta maailmansodasta lähtien. Encore on uudistanut lavoja mm. siten, että kaikissa vuokralavoissa on nyt RFID-tunniste. Tunniste tarjoaa faktatietoa lavojen kierrosta. RFID-tunnistetta voi käyttää esimerkiksi yrityksen sisälogistiikassa ja lähetysten seurannassa.

Paperikeräys Oy:n Encore palvelut esitteli PacTec-messuilla myös uutta kuormalavan lavakaulusta, joka on kehitetty yhteistyössä Pa-Hu:n kanssa. Kaulus kiinnitetään lavaan ilman liimaa ja niittejä. Tämä vähentää työvaiheita ja pitää lavat paremmassa kunnossa.


 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2018-05-31

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)
älypakkaukset kuljetuspakkaukset kuormalavat

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.
SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC