...
Walki Groupin omistaja vaihtuu
Walki ja Stora Enso ovat kehittäneet yhdessä EcoFishBox-kalalaatikon. Kuva: Stora Enso.

CapManin rahastot ovat sopineet Walki Groupin osakkeiden myynnistä yksityiselle One Equity Partners -sijoitusyhtiölle. Se omistaa mm. pakkausalan yhtiöitä.

Walki Group on suomalainen yhtiö, joka on keskittynyt valmistamaan teknisiä laminaatteja ja suojaavia pakkausmateriaaleja. Tuotteet ovat kuitupohjaisia ja kehittyneitä monilaminaattituotteita, joita tehdään monelle eri toimialalle. Yhtiöllä on tehtaat Suomessa, Saksassa, Hollannissa, Puolassa, Britanniassa, Venäjällä ja Kiinassa. Liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa ja henkilökunnan määrä 900.

Capman Buyout -rahastot hankkivat Walkin osakkeet vuonna 2007 ja yhtiö on tiedotteen mukaan kehittynyt hyvin varsinkin viime vuosina.

”CapManin omistusaikana Walki on toteuttanut onnistuneesti kasvustrategiaansa sekä orgaanisen kasvun että yritysostojen avulla. Walki on investoinut kasvavaan rakennuslaminaattien segmenttiin Länsi-Euroopassa ja samalla säilyttänyt johtavan asemansa teollisen pakkaamisen markkinoilla. Walki on myös laajentunut merkittävästi Itä-Euroopassa”, sanoo partneri Anders Björkell Capman Buyout -rahastoista.

”Olemme tyytyväisiä saadessamme One Equity Partners -yhtiön omistajaksi. Yhtiö on kehittänyt menestyksellisesti pakkausalan globaaleja yhtiöitä. Meillä on sama visio Walkin kasvattamisesta entistä vahvemmaksi yhtiöksi”, sanoo Walki Groupin toimitusjohtaja Leif Frilund.

One Equity Partners omistaa mm. Constantia Flexibles, Duropack ja Global Pack -yhtiöt. Yrityskauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.


 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2018-04-09

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)
kuljetuspakkaukset laminaatit pakkausmateriaalit

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.
SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC