Biopohjainen tuorekelmu tulossa markkinoille
Sellupohjainen muovikelmu on kehitetty VTT:n laboratoriossa. Toimitusjohtaja Jaakko Kaminen ja VTT:n erikoistutkija Tommi Vuorinen tutkivat lopputulosta. Kuva: Welmu.

Espoolainen Welmu International Oy on kehittänyt sellupohjaisen kalvomateriaalin, josta voidaan valmistaa tuorekelmua. Tuote on tulossa markkinoille ensi vuonna.

Kauppalehden uutisen mukaan startup-yhtiö kehitti tuotetta kuusi vuotta korvatakseen öljypohjaisen muovikelmun tuorepakkauksissa. Sellupohjainen materiaali on kehitetty VTT:n kanssa. Welmu on ostanut asiakkuusjohtaja Laura Kelan, erikoistutkija Tommi Vuorisen ja tutkimusteknikko Upi Anttilan tuotekehityspanoksen, mutta VTT ei ole mukana yrityksessä.

Tuorekelmu aiotaan lanseerata Welmu-brändillä. Tuotteen pitäisi tulla Suomen ja Euroopan kuluttajamarkkinoille ensi vuonna. Toimitusjohtaja Jaakko Kaminen kertoo Kauppalehdelle, että tuotteen hinta on markkinahintojen yläpäässä, mutta lopullista hintaa ei vielä tiedetä.

Welmu aikoo ulkoistaa valmistuksen. Yritys on neuvotellut asiasta muutaman kotimaisen ja ulkomaisen yhteistyökumppanin kanssa. Kamisen mukaan tuote viedään ensin kuluttajamarkkinoille, jotta muut suuret asiakasryhmät kuten elintarviketeollisuus, Horeca ja maatalous saadaan vakuutettua tuotteesta.


 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2017-12-08

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)
biomuovipakkaukset kestävä kehitys

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.
SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC