...
Graham Packaging lopettaa Ryttylän tehtaan

PET-muovipakkauksia valmistava Graham Packaging Company Oy lopettaa Ryttylässä toimivan tehtaansa. Lopettamispäätös tehtiin konsernitasolla USA:ssa, kertoo Team-liitto.

Ryttylän tehdas on valmistanut PET-muovista erilaisia pulloja ja purkkeja muun muassa lääke-, kauneudenhoito- ja elintarviketeollisuuden käyttöön.

Lopettamispäätös tehtiin konsernitasolla Yhdysvalloissa, kertoo pääluottamusmies Esko Partanen. Päätöstä ennen juhannusta käynnistynyt yt-menettely, joka virallisesti päättyi 30.8. Työpaikkansa menettää 41 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli 6,74 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Kesällä on kerrottu myös yt-neuvotteluista muissa pakkausalan yrityksissä. Elintarvikepakkauksia kartongista valmistava A & R Carton Oy aloitti yt-neuvottelut maanantaina 7.8. Työnantajan mukaan uhkana on koko Kauttualla sijaitsevan tehtaan tuotannon lakkauttaminen ja siirtäminen yrityksen muihin tehtaisiin. Yrityksellä on tehtaat muun muassa Inkeroisissa, Lundissa Ruotsissa ja Tabasalussa Virossa.

A & R Carton Oy:n liikevaihto oli 28,74 miljoonaa euroa 2016 ja henkilökuntaa oli 120.

Metallipakkauksia valmistava Huber Packaging Oy aloitti koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut 21.8. Työnantajan alustavan arvion mukaan mahdollisten henkilöstövähennysten määrä olisi enintään 20- 35 henkilötyövuotta.

Yhtiö kertoo neuvoteltaviksi asioiksi alustavat suunnitelmat Helsingin tehtaan toimintojen siirtämiseksi Piispankylän alueelle Vantaalle sekä samalla toimintojen uudelleenjärjestelyt, mahdolliset supistukset ja ulkoistukset erityisesti painon ja tuotantolinjojen osalta.

Huber Packaging Oy:n liikevaihto oli 12,79 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja henkilökuntaa oli 54.
 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2017-09-11

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)
A & R Carton kartonkipakkaukset metallipakkaukset PET-pullot

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.
SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC