Amazon avautui Ruotsissa

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2020-11-05
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Verkkokauppajätti Amazon on avannut sivustonsa Ruotsissa 28.10.2020. Isoa osaa amazon.se -sivuston tuotteista ei kuitenkaan toimiteta ainakaan vielä Suomeen. Tilausta Suomeen tehtäessä kyseisen tuotteen kohdalle ilmestyy teksti: Artikeln kan inte skickas till din valda leveransplats. Välj en annan leveransplats.

– Amazon.se:n avautuminen juuri Black Fridayn ja joulukaupan kynnyksellä kiristää verkkokauppamarkkinoiden kilpailutilannetta entisestään, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kommentoi tiedotteessa.

Usein maissa, joissa Amazonilla on oma markkina-alusta, suuri osa digiostoksista alkaa ohjautua Amazonin kautta, Kaupan Liiton mukaan. USA:ssa ja Saksassa yli puolet digiostoista tehdään Amazonin alustalla, Ranskassa ja Espanjassa lähes puolet. Amazonin tulon myötä alkaa usein aikaisempaa kovempi hintakilpailu. Asiakasdatansa ja tiheän jakelukeskusverkostonsa avulla se haastaa muut toimijat kilpailuun myös asiakaspalvelussa ja toimitusnopeudessa.

Amazon ei kuitenkaan ole pelkästään uhka, vaan myös mahdollisuus kansainvälistyä ja saada uusia markkinoita. Amazon on yleensä hyvin kiinnostunut saamaan paikallisia yrityksiä alustalleen, ja tässä on monen suomalaisen niche-erikoiskaupan mahdollisuus, todetaan Kaupan Liiton tiedotteessa.

– Amazon on huhujen mukaan houkutellut jo jonkin aikaa alustalle myös suomalaisia kuluttajabrändejä, myyjiä ja tavarantoimittajia. Se tarvitsee paikallisia yrityksiä ja alueelle leimallista väriä valikoimiinsa, Kurjenoja sanoo.

Suomalaiset huippubrändien – kuten Marimekon ja Iittalan – joitakin tuotteita on jo kauan ollut tilattavissa Amazonin kautta. Niiden hinnat eivät kuitenkaan vaikuta halvoilta verkkokauppajätin alustalta tilattuina. Esimerkiksi Iittalan kuuluisan Sarpaneva-padan saa muutaman kympin halvemmalla tilattua esimerkiksi kotimaisten Hobby Hallin tai Halpahallin verkkokauppojen kautta.

Nopeus ratkaisee

Toimitukset saman päivän aikana yleistyvät. Amazon on aloittanut Prime-asiakkailleen USA:ssa Amazon Day -palvelun, jossa asiakas saa itse valita toimituksen ajankohdan. Kurjenojan mukaan Amazon luo todellista kilpailua myös logistiikka-alalle Suomessa.

–  Jotta Amazon voisi tehdä läpimurron Pohjoismaihin, sen pitää pystyä lunastamaan lupauksensa nopeasta toimitusajasta. Nopeat ja luotettavat toimitusajat ovat yksi tärkeimmistä syistä, miksi kuluttajat pitävät Amazonista.

Viime vuosina Amazon on panostanut erityisesti kaikkia verkkokauppoja koskevaan nk. viimeisen mailin ongelmaan. Kuluttajat haluavat tilaamansa tavarat entistä nopeammin, ja odotusarvo saman päivän kuljetuksia kohtaan kasvaa koko ajan myös Suomessa, Kaupan Liitosta todetaan.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkausautomaatio säästää monella tavalla verkkokaupassa

Suomalainen logistiikkayhtiö Inex Partners Oy on tehnyt yhteistyötä SEE:n (aiemmin Sealed Air) kanssa kehittääkseen pakkausautomaatiota.
SEE-I-Pack

Metsä Boardin taivekartonkikone on nyt Euroopan suurin

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board vihki 11. huhtikuuta käyttöön uudistetun taivekartonkikoneen Ruotsin Husumissa.
Ribbon-has-been-cutx

Kp lanseerasi ensimmäisen sataprosenttisesti kierrätetyn muovisen elintarvikerasian

Klöckner Pentaplast (kp) ilmoittaa saavuttaneensa tärkeän virstanpylvään elintarvikepakkausteollisuudessa. Se esitteli ensimmäiset elintarvikerasiat, jotka on tehty pelkästään kierrätetystä PET:stä (rPET), joka on valmistettu pakkauksista.
KP-trayx

Nuoret aikuiset ovat kiinnostuneempia ympäristöystävällisistä pakkauksista

Muovipakkausjättiläisen ALPLA:n "2024 Sustainability and Convenience in Packaging Survey” -tutkimuksen mukaan nuoremmat (18-34-vuotiaat) priorisoivat ympäristöystävällisiä pakkausratkaisuja.
alplax