...
Muovipakkausten kierrätysinto kasvanut
Muovipakkausten ja muiden materiaalien keräyspiste. Kuva: Rinki.

Uudet, markettien yhteydessä sijaitsevat Rinki-ekopisteet ja erityisesti mahdollisuus muovipakkausjätteen lajitteluun ovat lisänneet muovin kierrätysintoa.

Vuonna 2016 toteutetun kierrätyspisteiden keskittämisen kauppojen yhteyteen pelättiin vähentävän kuluttajien kierrätysintoa. Vastuu kuluttajapakkausten keräämisestä siirrettiin kunnilta pakkausten tuottajille 1.1.2016. Rinki-ekopisteitä keskitettiin voimakkaasti sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat eli kauppojen yhteyteen. Samalla pienten taajamien vähemmän käytettyjen pisteiden määrä väheni.

”Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella halu lajitella ei ole laimentunut. Pikemminkin uudet, markettien yhteydessä sijaitsevat Rinki-ekopisteet ja erityisesti mahdollisuus muovipakkausjätteen lajitteluun ovat lisänneet sitä. Myös pakkausjätteiden kerääminen suoraan kiinteistöiltä on kasvussa, kun kunnat ja niiden jätelaitokset laajentavat omaa pakkausjätteiden keräystään”, kertoo Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen Rinki-lehdessä.

Muovipakkauksille 500 keräyspistettä

Rinkiin on liittynyt 4 200 tuottajavastuullista yritystä, jotka vastaavat pakkausten vastaanoton ja kierrätyksen kustannuksista. Nämä kustannukset nousivat tuottajavastuun laajenemisen myötä lähes 15 miljoonalla eurolla. Ringin päämääränä on tehokas pakkausjätteiden keräys- ja kierrätysjärjestelmä, joka minimoi jätelain asiakkaillemme siirtämät kustannukset, Tanskanen sanoo.

Rinki on rakentanut koko Suomen kattavan Rinki-ekopisteverkoston tuottajien ja pakkausalan tuottajayhteisöjen puolesta. Verkosto valmistui viime heinäkuussa, ja nyt kaikki kartonki- ja lasipakkausten sekä metallin keräykseen tarkoitetut 1 850 keräyspistettä ovat käytössä eri puolilla Suomea. Lisäksi yli 500 pisteessä kerätään muovipakkauksia.
 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2017-04-10

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.
SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC